MadMagpie

Heli Laaksonen on mainio - sekä kirjallisesti että livenä.

Hiilijalajäljil

Kuljen kirkonkylä kohre
tuiskus mut myätätuules.
Must sika kulke rinnal ja o hyväl pääl
kertto ruattalaisvitsei ja sen hymykuap kumpuile.

Mee naureta toistemme jalajäljil
(mun o  suuremp ko kruusialaisel, häne mutkittele ko murtovarkkal)
ja sämpylöitte yksinkertasuurel.

 Tiä on pitk
sika väsy
kannan sylis
ja autan liftama
ko sorkis ei ol peukku.

Must sika ymmärttä naissi
löytä juur oikkiat sanat
matalapainesse:

”Vaik säätiarotukses sanotti,
et sarealue levi lännest koko maaha,
ei sun tart sitä antteks pyyttä."

 

c) Heli Laaksonen 2013

Olen tässä viime aikoina taistellut oikean käteni kanssa. Se kun on jatkuvasti syyhynnyt, punoittanut ja tehnyt kaikkea muuta mukavaa, jotta elo räpylän kanssa ei sujuisi normaalisti. Yleislääkäri patisti sitten spesialistille ja diagnoosina oli ärhäkkä ekseema. Nyt on sitten ohjelmassa kortisonivoidetta ja perusvoidetta ja pesunestettä ja hanskankäyttöä.

Saveen ei kosketa ilman hanskoja ennen kuin on iho tervehtynyt. Samoin pitää muutenkin olla puhdas ja tarkka käsien kanssa. Edes pottuja ei kuorita ilman käsineitä, eikä porkkanaa raasteta.

Höh. Ottaa aivoon, mutta minkäs teet. Onneksi ei sentään tarvinnut aloittaa minkäänlaista antibioottikuuria, mutta näin amatöörikeraamikkona riepoo. En saa paljain sormin dreijata, joten saven kanssa leikittely jää sen varaan, mitä vinyylikäsineet kädessä voi tehdä.

 

Jääriite on langennut vesiin.
Meri on kuin silkki raitainen.
Kalat pienet liikkuvat alla sen,
ne liikkuvat vilkkain evin
ja pyrstöin värisevin,
ja ne katsovan pienin, pystyin päin,
miten aurinko kylmästi kimmeltäin
lumivaunuissa ajaa esiin.

Oi, suveen on paljon aikaa.
Lumi tulee ensin ja pakkanen
ja pimeät päivät myötä sen
ja viimat tuiskusäiden
ja ankara paino jäiden.
Ja ne lähtevät kaikki, kun aika on,
suvi pilliä soittaa vallaton,
ja rannat naurua raikaa.

Jään alla jo nauraa salaa
sata iloista pientä kalaa.

Yhtäkkiä kura, muta ja vesisade ovat ainakin toistaiseksi historiaa.

Viikon alussa saatiin lunta ja eilisiltana sitä ripoteltiin vielä hiukkasen lisää tuolta yläilmoista. Varsinaisesti en ole mikään suuri talvikelien ystävä, mutta kyllä hanki kirkastaa maisemaa kummasti (ja siinä sivussa myös mieliala kirkastuu).

Lähdin kävelylle paikalliselle maastoreitille, jossa normaalisti sulan maan aikaan käyn juoksemassa. Nyt näkymät olivat kuin kansallisromanttisista maalauksista. Taapersin auraamattomilla hiekkateillä ja leikin luontokuvaajaa. Pakkasta oli sopivasti, miinus neljä astetta, joten kameraa pystyi käsittelemään paljain sormin ilman suurempia palelemisia.

Joulu on paremmalla puolella. Elämä on mulahtamassa normiarjen puolelle, mikä ei ainakaan minua suuremmin harmita. Pitkät pyhät tuntuvat vain venytetyiltä sunnuntai-iltapäiviltä. Mitään ei oikeastaan tapahdu, aika kuluu hitaasti ja on tekemisen puutetta. Enimmäkseen olen lueskellut.

Materialistiselta puolelta katsellen joulu oli ylenpalttinen. Pari kirjaa, extralämpimät villasukat, pari Lomonosovin posliinipikkulintua, suklaakonvehteja... (Ja iTunesista sai ladattua kuusi raitaa uutta Madonnaa, ei paha asia sekään pitkän linjan fanille!)

Mitään ylensyömistä ei ole tullut harrastettua, mutta liikkuminen on jäänyt huolestuttavan vähiin! Se asia on korjattava ensi tilassa - mistään uudenvuodenlupauksesta ei ole kyse. Kunhan pitää ryhdistäytyä normaalitasolle. Selkäruoto on jo huomautellut laiskottelusta!

DeviantArt on näköjään mennyt vaihtamaan logonsa. Näin suomalaisesta vinkkelistä katsoen uusi vihreä lämiskä vaikuttaa vähän joltain VR:n tytäryhtiön tunnukselta. Väri kun on aika liki veeärrää. Tämä siis oli ensivaikutelma! Luulenpa, että eivät kuitenkaan ole edes tietoisia Vikaa Raiteilla -yhtiöstä (ja ovat onnellisia!).

Tulipahan tässä viime viikolla käytettyä pitkästä aikaa VR:n kalustoa matkustamiseen. Menomatka oli ihan jees, mutta takaisin tullessa oli tukalaa akselilla Pasila-Kerava. Oltiin kuin ne kuuluisat sillit suolassa tai sardiinit rasiassa. Oli kuumaa, tukalaa ja vähähappista. Ahtaanpaikankammoisella olisi voinut tulla ahdistus. Eteiset, käytävät, penkit - kaikki paikat olivat tukossa. Seisoskelimme siellä kyljet kiinni toisissamme, asentoa ei sopinut vaihtamaan. Keravan jälkeen alkoi helpottaa, sitten pääsi jo lepuuttamaan takalistoaan ihan penkillä.

Enpä tiedä rautateiden systeemeistä, mutta näin maallikkojärjellä ajateltuna pikkujouluviikonlopun iltaliikenteeseen (23:24) kannattaisi varmaan varata enemmän tilaa kuin ne hikiset kaksi vaunuyksikköä. Ihan vaikka noin bisneksen kannalta. Jos junassa on niin ahdasta, ettei konduktööri mahdu myymään lippuja, voi tietysti miettiä, kuinka moni meni pummilla. (Tai mistäs minä tiedän, josko on kalliimpaa ajattaa vaunuja kuin antaa muutaman jäniksen matkustella maksamatta .)